maanantai 25. kesäkuuta 2012

Shoppailua

Mikähän siinä on ettei oma hiusväri ikinä miellytä? Taas sorruin ostamaan vaalentavan hiusvärin ja ajattelin blondata mustasta. Eihän se nyt kovin järkevää ole, mutta jotenkin se uusi hiusväri aina kummasti piristää! Ostin kyllä erittäin huonot vaalennusaineet, mutta ei täältä maalta oikein saa mitään kunnollista. Ehdottomaksi suosikikseni on noussut Colour B4. Se nimittäin oikeasti toimii. Väri ei vaalenna hiuksia, mutta se poistaa hiuksista värikerrostumat. Voin kokemuksella kertoa, että mustasta ei ole kovin helppo lähteä vaalentamaan, etenkään jos on monta kerrosta väriä päällekkäin. Vielä kun saisi kauniin värin eikä sellaista, että se on vaalea tyvestä ja kullanruskea latvoista. Onko mitään hirveämpää! Monesti olen joutunut pettymään värinpoistoaineisiin juurikin siksi ettei ne oikeasti poista väriä.


Näillä eväillä blondataan tänään.


 Viimeksi mulla oli vaaleat hiukset viime syksynä. Siitä värjäsin punertavan ruskeaksi, josta päädyin lopulta mustaan. Olen pyrkinyt käyttämään viimeisen vuoden kevytvärejä, ettei hiukseni vaurioittuisi niin paljoa. Monesti olen joutunut käydä leikkauttamassa hiusvärien ansiosta vaurioituneet latvani pois. Ne on sellaista kuivaa pörröä vain. Aivan hirveät. Tällä kertaa olen päättänyt, että jos tää musta ei tästä noilla aineilla haihdu niin en kyllä vedä taas 8 purkkia vaalennusainetta päähän..

 Kävin tänään myös shoppailemassa. Joka paikassa kaupungilla oli alkanut jo ale! Löysin J&C:stä  kivat shortsit ja valkoiset legginssit. Valkoisia legginssejä voi pitää kivasti mustien pitkien paitojen kanssa. Ei aina haluaisi pukeutua pelkästään mustaan niin ne on kiva vaihtoehto. Kunhan pitää huolen ettei alushousut näy läpi. Se jos mikä on järkyttävän näköistä. Shortsit oli kivat kotioloihin sopivat lyhyet ja mustat. Käyvät melkein kuumina kesäöinä yöhousuista (tai no harvemmin mulla mitään pitkiä kalsareita öisin muutenkaan on!) Sitten ostin Jim&Jillistä ihanan hupparin karvahupulla!! Se on aivan super ihana. Ihailin sitä jo talvella, mutta nyt sen sai vaivaisella 20eurolla joten oli ihan pakko ostaa. Sillä tarkenee kun ilmat tästä taas vähän kylmenee.

Söpö karvahuppari!


 Kävin myös The Body Shopin alen katsomassa ja sieltä löytyi uusi tuote, jota on pakko kokeilla. Ei tokikaan alelaarista, mutta kuitenkin. Mulla on ikuisena ongelmana näppyiset kasvot, vaikka ikääkin on jo sen verta, että ei kuuluisi enää olla niin hirveästi, joten päätin kokeilla Body Shopin Tea Tree Oilia. Öljy on tarkoitettu juurikin parantamaan epäpuhdasta ihoa. Käytän jo ennestään Phytoceanen kuorinta-ainetta iltaisin niin tuo on hyvä lisä akneen. Sitten vain kevyt yövoide kasvoille ja nukkumaan. Öljyä ei ollut hinnallakaan pilattu, joten miksipä en koittaisi? Sitten viikonlopusta viisastuneen (eli palaneena) ostin itselleni Hawaiian Tropic -aurinkorasvaa suojakertoimella 30. Tuoksu oli ihanan hedelmäinen ja purkkikin oli mielestäni vallan mainio.

Näin kivasti paloin juhannuksena. (Minä vasemmalla.)

  Nyt täytyy mennä pesemään vaalennusaine pois hiuksista ja toivoa parasta! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti